uusi omistaja, uusi osoite
Virallinen nimi | Valiant Alaska Outlaw | Ikä | 11, täyttänyt 4 vuotta 1.6.2015 |
Lempinimi | Otto | Rotu | Suomalainen puoliverinen |
Sukupuoli | Ori | Säkäkorkeus | 168cm |
VH-tunnus | VH15-031-0688 | Väri | Rautiaankimo |
Syntynyt | 25.4.2015 | Painotus | Esteratsastus |
Kasvattaja | Valiant Warmbloods | Koulutustaso | Ko VaA, Re 160cm |
Omistaja | Taciturn VRL-12909 | Meriitit | - |
Luonne
Suku
i. Valiant Alaska Alpenglow fwb,166cm,rtkm |
ii. Rootvy Dutchman BRF holst,160cm,rnkm YLA1,ERJ-I |
iii. Roquefort PB holst,163cm,m ERJ-I |
iie. Lavinia 'If holst,165cm,km YLA2,ERJ-I | ||
ie. Valiant Texas Rose fwb,166cm,rt ERJ-I |
iei. Valiant Montclair fwb,167cm,trn ERJ-I | |
iee. Manhattan Beach VAL fwb,165cm,rt YLA1,ERJ-I | ||
e. Valiant Hollywood Cerise swb,166cm,prt |
ei. Hannibal Circus swb,165cm,rt YLA2,KRJ-II |
eii. WGN Charly swb,167cm,rt ERJ-III |
eie. Bettan DÄR swb,165cm,rn YLA3 | ||
ee. Ce's Armygreen hann,168cm,rt |
eei. Ce's Apache hann,168cm,mkm EV-II | |
eee. Lila von Silbereiche hann,168cm,rt |
Jälkeläiset
Kilpailut
Valmennukset
Päiväkirja
2.11.2015 Jack Frost, kirjoittanut tallipoika Markus
Liikuttelin tänään aamupäivällä nuoria estehevosia normaalisti, juoksuttaen ensin yhtä, talutellen toista ja tehden kolmannella kevyttä maastoretkeä. Aika kului kuin siivillä, sillä nuorten hevosten kanssa ei ikinä tullut tylsää. Silti ajatukseni olivat aavistuksen toisaalla. Hommien loppuessa meninkin suorinta tietä tallin tammaosastolle ja käännyin siitä sitten varsomiskarsinoiden luo. Olin jo ties kuinka kauan odottanut raudikkotamma Sherryn varsomista, kantoihan se "oman" orini Oton varsaa. Kantoaika oli mennyt jostain kumman syystä jo hieman yli, mutta viimeksi eilen illalla oli eläinlääkäri tarkistanut tamman ja sanonut ettei olisi mitään syytä murehtia. Koska tulevan varsan isä oli tosiaan minun vastuullani, ja sain pitää sitä kuin omaani, oli tämän ensimmäinen jälkeläinen minulle erittäin tärkeä juttu. Katselin vielä vähän aikaa Sherryä, joka tuli nyt karsinan ovelle kurkkimaan ja puski minua kevyesti turvallaan ojentaessani sille käteni. Niin nätti ja lempeä tamma, voi kunpa se jo varsoisi, ajattelin. Tämän morsmaikun olin itse valinnut Otolle, odottaen että varsa perisi sen aavistuksen siromman olemuksen. Otto kun oli vähän jyhkeämmänpuoleinen, ja ekä vähän liikalihavakin. Koska en jaksanut tältä erää jäädä sen pidemmäksi aikaa Sherryä vahtimaan, ajattelin käydä hakemassa muutaman orin sisälle tarhoistaan ennen kuin niiden vakiliikuttajat tulisivat kiireisinä muista hommistaan. Ehtisinpä siinä samalla harjaillakin niitä vähän, jotta iltapäivän liikutukset saataisiin joutuisasti alkuun. Näillä kurakeleillä kun tuntuu valmennukset sun muut vähän myöhästyvän, jos kukaan ei ole puunannut hevosia valmiiksi ratsastajille. Välillähän se pistää kyllä mietityttämään, miten muilla ei ole aikaa laittaa hevosiaan kuntoon ennen ja jälkeen ratsastuksen, mutta minulla jää omien hommien jälkeen aikaa tehdä muidenkin likaiset työt.
Iltapäivän hoitelin sitten hevosia kuntoon ratsastajille, ja veinpähän vielä iltapäiväheinät kaikille sisällä oleville hevosille. Ottoakin ehdin käydä moikkaamassa tarhallaan, orilla oli vapaapäivä joten se sai tarhailla koko päivän ilman mitään sen kummempia kommerverkkejä. Ori oli ihmeesti vetänyt loimen yltään, ja saapuessani tarhan luo se roikkui sen kaulalla. Vatsan ali menevät hihnat olivat menneet rikki, joten otin loimen pois ja annoin orin jatkaa tarhailua nakuna, olihan sää vielä hieman plussan puolella, ja tarhailuaikaa jäljellä enää tovi. Oton luona vierailtuani menin vihdoin taas katsomaan Sherryä, joka suureksi yllätyksekseni oli juuri käynyt makuulleen karsinaansa ja mitä ilmeisimmin alloittanut varsomisen. Lähdin vähin äänin tamman luota ja menin toimistoon jossa näkisin varsomisen monitorin kautta, ilman että tamma häiriintyisi. Ruudun edessä minua odottikin jo puoli tallia, ja ihmettelin miksi kukaan ei ollut tullut sanoman minulle Sherryn aloittaneen varsomisensa. Sitä en kuitenkaan jäänyt sen enemmän murehtimaan, vaan keskityin tuijottamaan mustavalkoista kuvaa suoltavaa monitoria. Varsominen näytti sujuvan hyvin, ja eläinlääkäriäkään ei tarvittu ennen kuin vasta varsomisen jälkeen tarkistamaan kaiken olevan kunnossa. Varsa oli terve pikkuori, ja koska olimme Tacin kanssa aiemmin sopineet että minä saisin päättää nimen mikäli varsa olisi sukupuoleltaan ori, sa se nyt sille pitkään ja hartaasti suunnittelemani nimen. Oton ensimmäisestä jälkeläisestä tulikin nimeltään Jack Frost.
17.6.2015 Hyppytekniikan hiontaa (tallipoika Markuksen näkökulmasta)
En ole koskaan pitänyt Mikosta, tuosta röyhkimyksestä joka tänäänkin seurasi ratsastustani tarkkaan kuin etsien tyylistäni mahdollisia virheitä. Joka kerta miehen ohi ratsastaessani annoin Otolle lisää pohkeita, ja ori korskahteli tyytyväisenä: olihan siitä mukavaa päästä painelemaan eteenpäin niin lujaa kuin pääsee, ja vielä ratsastajan luvalla. Kentällä oli muutamia helpohkoja esteitä, joilla minun piti harjoitella tänään Oton kanssa. Ori oli kehittynyt viime aikoina huomattavasti kaikin puolin, ja se hyppäsikin jo erittäin siististi. Vielä oli kuitenkin paljon parannettavaa, ja varsinkin esteitä lähestyttäessä ilmenevä ujonpuoleisuus oli saatava kitkettyä ennen kuin pääsisimme kisaamaan tosimielessä. Tänään ajattelinkin hyppiä ihan helppoja, polvenkorkuisia ristikkoesteitä ja saada Oton menemään reippaasti niiden yli. Patistaessani oria koko ajan eteenpäin, laukkasi se nyt hyvin suurin, matkaavoittavin askelin eteenpäin. Ensimmäiselle esteelle kaartaessani tunsin kuitenkin Mikon polttavan katseen niskassani, ja käteni muuttuivat makaroniksi pelkästä inhotuksesta. Sen seurauksena lähti ohjastuntuma Ottoon, ja tämä hyppäsi esteen yli kuin vanha lehmä. Kentän laidalta kuulin Mikon rehentelevän naurun. Pelastuksekseni Ella tuli kuitenkin siinä samassa paikalle, ja pian he lähtivätkin Mikon kanssa yhdessä tallille päin. Sain siis jatkaa rauhassa harjoittelua Oton kanssa, joka nyt näytti hieman ihmettelevän ratsastustani. Kokosin ohjat paremmin käteen ja laitoin orin laukkaamaan uraa pitkin. Siitä ohjasin sen äskeiselle esteelle, joka ylittyi nyt upeasti: Otto hyppäsi mukavan ryhdkkäästi, eikä siinä näkynyt yhtään epävarmuutta. Jatkoimme parilla muulla esteellä, niilläkin onnistuen hyvin. Ori vaikutti tänään kaikin puolin hyvältä ratsastettavalta, eikä tuntunut olevan moksiskaan siitä että ensimmäisellä esteellä olin kadottanut siihen täysin tuntuman ja sen takia sössinyt koko jutun. Hyppäsimme vielä muutaman esteen, ja ajattelin sen olevan sitten siinä: ei makeaa mahan täydeltä. Koska yhteistyö Oton kanssa oli pelittänyt mainiosti tänään, suoritin sen kanssa loppuverryttelyn maastossa. Ori näytti tykkäävän siitä kovin, ja niin minäkin. Kyllähän sitä kelpasi välillä humputella idyllisessä maalaismaisemassa, varsinkin näin kesällä kun luonto vihertää, ja pellonreunat ovat täynnä villikukkia. Ja tietysti alla se kaikista tärkein hevosystävä.
16.5.2015 Uhmaikäinen pirulainen (tallipoika Markuksen näkökulmasta)
Tänään päivällä ratsastaessani Astra-tammaa olin kuvitellut kaiken olevan hyvin. Kimo oli yllättänyt minut positiivisesti, ja Tacikin oli kehunut meitä. Sen lisäksi että sain lisää vastuutehtäviä, tuntui olo muutenkin hyvältä. En siis osannut odottaa Tacin vähän illemmalla käskiessä minun juoksuttaa Otto, että päivä voisi vielä mennä ihan vituralleen. Orivarsa täytti tänään kolme vuotta, ja voi hitto sitä huudon määrää mitä se päästää mahtaillessaan muille oreille. Siinä missä minä olin ihaillut sen isäoria Aliasta kaikin puolin, on Otto kuitenkin aivan toista maata. Sen sijaan että oltaisiin kilttejä ja rohkeita, sitä ollaankin äärimmäisen miehekkäitä ja mahtailevia. Pystyyn hyppiminen talutuksessa näytti tänään olevan Oton mielestä erityisen hauskaa. Itsehän olen luonnostaan tarpeeksi voimakas pitääkseni tuon pirulaisen kurissa, mutta auta armias jos se olisi joku muu kuin minä tai Pekka joka tätä otusta taluttaisi: eihän tämän paikan naiset ole kuin päälle puolitoistametrisiä rimpuloita. Välillä ihan hirvittääkin katsoa niiden menoa orien kanssa. Ehkä muut orit ovat vaan sitten niin kilttejä, ettei niiden kanssa joudu milloinkaan voimamittelöihin niin kuin Oton kanssa tuppaa käymään. Palataksemme nyt kuitenkin tähän päivään, harjailin siinä Oton karsinassa tuota harmaata oria, joka tuhisi ja puhisi energisen oloisena. Laitoin sille suitset päähän, ja lähdin sitten taluttamaan maneesiin. Siellä ei ollut ketään, joten päästin Oton irti ja annoin sen juoksennella vapaana. Juoksutusraipan otin katsomon lattialta ja napsautin sillä ilmaa kokeeksi. Kun Otto oli vähän aikaa purkanut energiaansa, se ravaili luokseni mahtailevan näköisenä. Sitten se pysähtyi kohdalleni ja näytti kuin odottavan käskyä mitä tehdä. Ohjasin orin uralle, jota pitkin se lähti siististi ravailemaan. Viuhaus ilmaan raipalla, ja Otto nosti rytmikkään laukan. Ori kulki nätisti uraa pitkin, välillä oikoen niin että se kulki aivan vierestäni ja palasi siitä aina takaisin uralle. Kaikki meni hyvin, ja kun juoksutus oli ohi, otin orin kiinni ja taputin sitä lavalle kiitokseksi. Sitten pääsi piru irti. Taivaalta alkoi tulla vettä kuin saavista kaataen, ja Otto säikähti perinpohjaisesti kovaa ruminaa joka alkoi kuulua maneesin katosta. Ori oli minulla vielä talutuksessa, kunnes se kiskaisi itsensä irti nousten pystyyn ja juosten suoraan ylitseni. Maneesissa juostiin siten sikin sokin monta kierrosta, en ollut rehellisesti sanoen nähnyt yhdenkään hevosen kiihdyttelevän noin paljon aidatulla ratsastusalueella. Makasin siinä maneesin pohjaa vasten, katsoen kuinka Otto juoksi ties kuinka monta kertaa ohitseni. Lopettaessaan ori puuskutti hermostuksissaan ja oli aivan kauttaaltaan hiestä märkä. Itseäni ei ollut onneksi sattunut, joten nousin ylös ja otin Oton äkkiä kiinni. Katsoin nyt katsomoon, jossa Ella katsoi meitä hihittäen. Olin varma, että tästä saisin kuulla vielä useamman kerran henkilökunnan kahvipöydässä...
3.5.2015 Uusia tuttavuuksia
Markus, uusin lisäyksemme tallin henkilökuntaan, on nyt saanut pitää huolta muutamasta tammastamme. Omien töitteni ohessa olen kuitenkin huomannut miehen katselevan meidän orejamme vähän haaveellisen näköisenä. Varsinkin Valiant Alaska Alpenglow aka Alias on näyttänyt herättävän Markuksen huomion positiivisesti, ja tänään yhytinkin miehen taas katselemasta tuota oria. Siinä sitten kysäisin, mitä mieltä tämä on tuosta kimosta komistuksesta. Tovin siinä rupateltuani sain tietää, että Markuksella oli ollut muutama vuosi sitten oma esteori, joka oli näyttänyt täsmälleen samalta kuin Alias. Tuo paljastus sattui oikeastaan aika sopivasti, seuraavaksi olinkin jo kiskomassa miestä kädestä pitäen varsomisosastolle. Siinä sitten pysähdyttiin erään karsinan eteen, ja katselimme omaa tammaani Ceriä ja tämän pientä raudikkovarsaa. "Jos vaan tahdot, saat ottaa tuon varsan vastuulles", sanoin vähän kuin ohimennen. Markus katsoi minua kummastuneen näköisenä, joten selitin asian laidan tälle. Kyseessä oli Markuksen ihaileman Aliaksen varsa, ja jos mies vaan tahtoisi, saisi hän olla tuon pikkuorin hoitaja ja liikuttaja sitten tulevaisuudessa. Mies katsoi vuorotellen varsaa, sitten minua. Sitten tämä kätteli minua ja katsoi suoraan silmiin sen näköisenä kuin olisin pelastanut tämän hengenvaarasta tai jotain. "Kiitos, et tiedäkään kuinka paljon tämä minulle merkitsee", Markus sanoi ja loi sitten taas katseensa tuohon raudikkovarsaan, joka oli ollut hyvin tomerana heti syntymästään lähtien. Nyt olikin tämän meidän isänsä jalanjäljissä seuraajan vastuuhenkilö päätetty. Sanoin Markukselle vielä lopuksi, että varsaa ei oltu vielä rekisteröity. Jos hän siis haluaisi, saisi hän päättää nimen varsalle ennen kuin laittaisimme papereita vetämään. Niin mies sitten laukaisi kuin apteekin hyllyltä: "Valiant Alaska Outlaw, täydellinen nimi täydelliselle varsalle"