Valiant Tarantula
Virallinen nimi | Valiant Tarantula | Ikä | 7, täyttänyt 4 vuotta 1.12.2014 |
Lempinimi | Tara | Rotu | Suomalainen puoliverinen |
Sukupuoli | Tamma | Säkäkorkeus | 164cm |
VH-tunnus | VH14-031-1070 | Väri | Voikko |
Syntynyt | 30.10.2014 | Painotus | Kenttäratsastus |
Kasvattaja | Valiant Warmbloods | Koulutustaso | Ko VaA, Re 140cm, CIC4 |
Omistaja | Taciturn VRL-12909 | Meriitit | - |
Luonne
Kyllä, Tara on useammin kuin kerran käynyt hoitajansa kimppuun. Karsinanoven raottuessa tamma nousee yleensä takajaloilleen. Ei nyt kauhean paljon, mutta sen verran että viisaimmat väistävät suosiolla ja siirtävät hoitotoimenpiteet vähän myöhemmälle. Uhkarohkeita tapauksia Tara kurmuuttaa hampaillaan, ja jos ei sekään auta niin peräpään kääntäminen ovelle viimeistään saa häiriöntekijät poistumaan tämän kiivaan teinitytön omasta, yksityisestä tilasta. Optimaalisin hoitopaikka Taralle on pesukarsina, jossa sen saa siististi sidottua molemmin puolin, ja vielä niin että peräpää on takaseinää päin. Siinä vaiheessa saattaa vielä olla pienoinen näykkimisvaara, ja jos hampaat ei ylety näppäämään hoitajaa, alkaa se vetopaniikin feikkaaminen. Tara on kuitenkin verrattavissa huomionhakuiseen teiniin: kun huonoa käytöstä ei ruoki niin se häviää. Kannattaakin jättää tamma vaikka vähäksi aikaa yksin ja tulla sitten uudelleen yrittämään onneaan. Tara on kyllä siitä ihmeellinen, että kun se saa vähän aikaa rauhoittua, seisoo se sitten nätisti vaikka näyttääkin vielä välillä yrittävän napsaista hampailla mitä vaan mihin ylettää. Kun tamman kanssa vähän aikaa puuhastelee, näyttää se hapannaamaisuus katoavan, ja Tarasta kehkeytyy ihan iloisen oloinen tyttönen. Herkkänahkaisuutensa takia se ei kuitenkaan kovin usein näytä sitä hyvää puoltaan, vaan tuntuu helpommin vaan sulkeutuvan kuoreensa ja haistattavan vatut koko maailmalle. Taran kanssa onkin tärkeintä olla hellä ja kärsivällinen, kunhan sen kanssa pääsee yhteisymmärrykseen niin kaikki hoitotoimenpiteet helpottuvat huomattavasti.
Ratsuna Tara on aivan omaa luokkaansa. Emänsä tavoin se on hyvin valikoiva ratsastajastaan, ja mieluisenkaan ihmisen kanssa ei aina välttämättä mene niin kuin Strömsössä. Parhaimmillaan Tara on oikein upea kenttäratsu, joka suoriutuu annetuista tehtävistä leikiten. Pahimmillaan se taas ei päästä edes selkäänsä, vaan riekkuu ja teutaroi välittämättä siitä että jotain voi vielä sattua ja pahasti. Ratsukoulutus ei näin itsestäänselvyytenä mennyt ihan putkeen, ja monta kertaa jouduttiin ottamaan takapakkia asioissa tamman oikuttelun vuoksi. Tara kyllä näyttää selvästi tietävän mitä pitää tehdä, mutta sitä ei vaan kiinnosta tanssia muiden pillin mukaan. Parasta onkin antaa tammalle kevyet, suuntaa antavat avut, Tara tykkää tehdä kaiken itse. Kouluratsastuksen kanssa saattaa välillä tulla ongelmia, kun Tara ei teekään niin kuin piti. Esteradoilla ja maastossa se kuitenkin menee oikein nätisti. Ratsastajan pitää vaan ohjata tamma esteelle, tämä kyllä määrittää ihan itse sopivan lähestymisvauhdin ja hyppypaikan. Jos tammaa jää liikaa patistamaan taikka tukemaan, kostautuu tämä vastaanhangoittelulla joka Taran tuntien tarkoittaa vähintään tippumista, joissain tapauksissa jopa sairaalareissua. Kisatilanteessa Tara on usein normaali itsensä. Se ei jännitä, mutta kannattaa silti olla huolellinen kaikkien liikkeidensä kanssa. Punainen rusetti hännässä nyt on se ehdoton juttu, ja sehän on siellä sitten ihan syystä. Kuljetusten kanssa ei ihme kyllä tule mitään ongelmaa, Tara kun tietää kopissa odottavan mehevän heinäverkon. Kunhan samaan kyytiin ei vaan änkeä joku muu kuin Taran parhaista parhain hevoskaveri Roosa, ei asian tiimoilta pitäisi tulla mitään ongelmia.
Suku
i. Valiant Candycorn fwb,164cm,vkk |
ii. Yet Not Candyday fwb,171cm,km |
iii. Candyman fwb,172cm,rt,evm |
iie. Not Yet fwb,169cm,km,evm | ||
ie. Pearlescent Bit fwb,162cm,vkk |
iei. Academy of Evil fwb,164cm,rt,evm | |
iee. Sulkingdawn Brianna fwb,160cm,vkk,evm | ||
e. Ce's Roswitha hann,164cm,rt YLA2 |
ei. Wotan Raw hann,164cm,rt |
eii. Domspatz hann,167cm,trn,evm |
eie. Lisbethia hann,164cm,prn,evm | ||
ee. No Idea hann,165cm,rt |
eei. Lucas Ef hann,169cm,rt,evm | |
eee. Jacknessy hann,164cm,km,evm |
Jälkeläiset
♡ 10.02.2016 fwb-t.Valiant Elven Lily (i.Valiant Elven Elite)
Kilpailut
Valmennukset
Päiväkirja
10.2.2016 Elven Lily
Eipä sillä, että akkavaltaisessa työpaikassa kaksilahkeisella olisi noin yleensäkään mitään sananvaltaa mihinkään. Minua kuitenkin kismitti suuresti kun Taci muutamaa viikkoa sitten sanoi Taran varsasta tulevan Elven Lily. Pah, olin vain suustani päästänyt ja huitaissut naista kuin hyttystä olisin hätistänyt. Ei nyt Tarantulan varsasta jumaliste voi mitään Tonttuliljaa tulla. Henkilökohtaisesti olisin tahtonut varsalle paljon radikaalimman nimen, kuten Boiling Blood tai jotain muuta sinne päin, ei mitään tyttömäisyyden huipentumaa varsinkin kun minä itse saisin kuulema ottaa vastuun varsasta ainakin sen vieroitukseen asti (luonnollisesti, olinhan minä miltei ainoa ihminen jonka sen emä päästi lähelleen). Kun Taran aika varsoa sitten tuli tänään aamupäivällä, minua sapetti vietävästi. Ei tämä ollut se ainoa syy miksi ketutti, minua oli akat simputtaneet jo koko alkuvuoden, ja Ellakin roikkui niin tiiviisti kintereillä ja oli jo häitämme suunnittelemassa vaikkemme yhdessä olleetkaan. Tacikin vain naureskeli katsellessaan Ellan touhuja, eikä voinut edes pomon asemassaan käskeä tätä lopettamaan niskaan huohottamisen. Sillä aikaa kun itsekseni mutisin ja suorastaan pihisin kiukusta, sai oma eläinlääkärimme autettua Taran varsomaan syötävän suloisen voikkotamman. Ohihan se koko homma minulta meni, ja aloinkin katumaan tätä heti kun näin tuon pienen rakkaudenlahjan. Niin hento ja suloinen, hontelo tammavarsa jolle Elven Lily sopi sittenkin nimeksi täydellisesti. Heti kun Tara virkosi vähän varsomisen jäljiltä, hätisti tämä eläinlääkärin kauas varsansa luota. Minua tuo voikko paholainen ei vierastanut, vaikka olikin vähän varuillaan pienokaisensa suhteen. Niin kauniit äiti ja tytär olivat hellyyttävä näky, katselinkin niitä vähän aikaa kunnes lähdin muihin hommiin. Ainoa mikä tuon varsan tulevaisuudessa vähän huolestuttaa, on se, millaiset käytöstavat tuo hapannaamainen Tarantulankuvatus oikein opettaa sille.
1.1.2016 Uusi vuosi, uudet kujeet
Tuo pirullinen voikko otus katsoi minua syvälle silmiin ja puuskautti ilmoille suuren höyrypilven kävellessäni sitä kohti tammatarhoilla. Ei ollut ihmekään, että muut tallilaiset välttelivät tuota tammaa. Osasihan se näyttää todella pelottavalta niin hautessaan. Tällä kertaa olisin voinut kuitenkin kuvailla Taraa kyllästyneen oloiseksi. Kyllä, se vain seisoi tarhassaan kuin vanha luuska eikä tehnyt elettäkään pelotellakseen minua tiehensä. Joko tamma oli kipeänä, tai sitten se oli ensimmäistä kertaa ikinä päättänyt antaa minun tulla lähelle ilman sitä ikiaikaista tahtojen taistelua. Siinä sitä nyt kuitenkin jo talutettiin toimestani sisälle tallin lämpöön, jossa pistäisin sen kuntoon ja menisin sitten maneesiin harjoittelemaan helpohkoja koulujuttuja sen kanssa. Vein Taran nyt karsinaansa, jonne se käveli kiltisti ja katsoi sitten minua lempeästi hörähtäen. Jokin tuossa tammassa nyt oli vialla, se ei koskaan ollut noin hövelillä päällä. Pelkäsinkin sen suunnittelevan jossain pienten blondin aivojensa harmaissa solukoissa kuinka se salakavalasti kävisi päälleni kun selkäni kääntäisin. Sen verran olin ollut tamman kanssa tekemisissä, että jo luonnostani varoin sen joka liikettä, niitä kilttejä ja ystävällisiäkin. Harjaillessani tammaa se tunki turpansa minun kainalooni ja puhalteli siinä hiljaa lämmintä, heinänhajuista ilmaa sieraimistaan. En kyllä millään tajunnut mikä tuohon voikkoon pikkuprinsessaan on oikein mennyt. Ehkä se on sitten mennyt tekemään uudenvuodenlupauksen jonka mukaan se kohtelee minua kerrankin niin hyvin ja arvostavasti kuin muutkin hevoset...
11.6.2015 Lirissä ollaan
"Millaisista hevosista sinä oikein pidät?" Taci kysyi minulta viattomasti tullessaan talliin mustan koulutammansa Calin kanssa. "Räiskyvän tulisista. Varsinkin kenttähevoset ovat aina kiinnostaneet minua, vaikka estehevosia tänne tulinkin ratsuttamaan", kehuin kuin mikäkin vanha konkari. Kyllähän minulta taitoa löytyi, mutta ehkä ei olisi pitänyt olla niin suurisuinen. Taci nimittäin katsoi minua pahaenteisen näköisenä, ja tokaisikin: "Hyvä, sitten minulla on juuri sopiva hevonen sinulle!". Niin sitä sitten mentiin. Kun Taci oli dumpannut Calin karsinaansa, kiskoi hän minut mukaansa. Kuljimme sitten tammatallin käytävää pitkin, kunnes tulimme erään ilkeän näköisen voikon karsinalle. "Siinä se on. Nätti kuin karkki, mutta sisältä kitkerä kuin raaka omena. Sen kun vaan penkkiä tamman selkään ja kentälle siitä!" Nielaisin jännittyneenä: tähän se minun suuri suuni sitten johdatti. Otin karsinan edessä olevasta harjapakista kovan harjan ja menin tamman karsinaan. Ensimmäisenä minua uhiteltiin hampailla, seuraavaksi kääntyi perä minua päin. Itsepintainen kuin olen, marssin vain tyynen viileästi tamman perän vierestä ja aloin harjata sen kylkeä. Kyllä siinä sitten pyörittiin ja hyörittiin kuin väkkärä ja tarjottiin milloin sitä hammasta ja milloin vasta kengitettyä kaviota. Kylläpä tuo tamma loi komean lantaläjänkin karsinaansa, selvästi kengilleni tähdäten. Kun tuo otus viimein tajusi ettei minusta pääse millään eroon, nöyrtyi se vihdoin ja rupesi mököttämään liikkumattomana, korvat luimussa ja perä minuun päin. Harjauksen jälkeen tuli kaviot, jotka tamma ihme kyllä nosti nätisti. Viimeisenä tulivat varusteet. En odottanutkaan, että tuo voikko paholainen ottaisi rynttyyt hevillä niskaansa, ja sainkin kiskoa satulavyötä kuin hullu ennen kuin tamman pullisteluista huolimatta sain satulan pysymään selässä liikkumattomana. Suitsien kanssa meinasi käydä köpelösti, kun kuolaimia laittaessa tamma avasi suunsa ammolleen ja napsaisi sen sitten äkkiä kiinni sormieni ollessa vielä välissä. Ne olivat onneksi olleet hampaattomassa kohdassa, joten selvisin pelkällä säikähdyksellä. Kun tamma oli varustettu, menin etsimään Tacin käsiini. Tämä tulikin ihailemaan työni tulosta, ja passitti minut sitten kentälle. Siellä saisimme tehdä kouluharjoittelua: esteitä - varsinkaan maastoesteitä - ei hypättäisi ennen kuin tuntisin tamman. Tässä vaiheessa Taci muuten viimein kertoi minulle tuon paholaisen nimen: Tara. No joo, ratsastushan sujui ihan hyvin, Tara ei kehdannut oikein temppuilla. Ei sillä ettäkö se olisi edes liikkunut mienkään innokkaan näköisenä. Tacin mielestä sovin Taran ratsastajaksi hyvin, sillä molemmat olimme kuulema niin vahvaluontoisia. Mikäs siinä, ajattelin. Ehkä minusta vielä joskus tulee kenttäratsastaja, mahdollisesti vielä tämän voikon hapannaaman avulla.