"You've been there from the start for me,
and your love's always been true as can be."
My Darling
Virallinen nimi | My Darling | Ikä | 18, täyttänyt 4 vuotta 1.9.2013 |
Lempinimi | Darla | Rotu | Suomalainen puoliverinen |
Sukupuoli | Tamma | Säkäkorkeus | 163cm |
VH-tunnus | VH14-031-0012 | Väri | Ruunikko |
Syntynyt | 25.5.2013 ![]() |
Painotus | Kenttäratsastus |
Tuoja | Taciturn | Koulutustaso | Ko VaA, Re 140cm, Me 120cm, CIC4 |
Omistaja | Taciturn VRL-12909 | Meriitit | YLA1,KERJ-II |
Taustaa
Luonne
Darlan hellyydenkipeys tuntuu olevan loputonta. Tammaa pitäisi helliä ja huomioida kokopäiväsesti, eikä sekään olisi riittävästi. Aina liikettä nähdessään se kohottaa päätään höristen innoissaan. Kun Darlaa hakee tarhasta, huomatessaan jonkun tulevan se alkaa säntäillä ja loikkia ympäri tarhaa innoissaan saaden osakseen joitakin kysyviä katseita. Talutuksessa tamma yrittää kulkea nätisti, mutta mitäs se innokkuudelleen voi. Steppailu ja riimussa veto on ominaista tälle elohiirelle, joka tahtoisi olla aina liikkeessä. Energisyys on kuitenkin kaiken kaikkiaan hyödyllistä tamman kisauraa ajatellen, joskin turha hötkyily saattaa silloin tällöin aiheuttaa ylimääräisiä tiputuksia tai kieltoja. Joskus Darla onkin niin innokkaana, ettei se kuuntele ratsastajaa ollenkaan vaan syöksyy kohti esteitä huomioimatta sitä että ne olisi pitänyt hypätä tietyssä järjestyksessä.
Ratsastettaessa tamma toimii kuin unelma, tasaiset ja rytmikkäät askeleet yhdistettynä ainaiseen energisyyteen tekevät Darlasta oikein mukavan kisakumppanin. Joskin turhan hötkyilyn takia Darlaa on ratsastettava varsin määrätietoisesti, yksistään tamman keskittyminen ei kestä samaa tehtävää kovin kauaa. Darla onkin vaihtelunhaluinen, ja sen mielestä mikään ei saa olla liian helppoa. Verryttely Darlan kanssa voi olla tuskastuttavaa, sillä tylsistyessään tamma alkaa yleensä sooloilemaan mikä ei usein johda mihinkään hyvään. Joskus se onkin hypännyt kentän aidan yli kesken verryttelyn. Harmiksi ratsastaja ei ollut aivan ajan tasalla, vaan mätkähti maahan komeassa kaaressa. Siksi painotammekin keskittymään hyvin myös verryttelyssä, ettei tamma ehdi saamaan päähänsä mitään typeryyksiä.
Kisatilanteessa Darla usein pistää parastaan, joskin satunnainen kisakuljetuksista stressaaminen saattaa vaikuttaa negatiivisella tavalla tamman suorittamiseen. Jännitystä lieventää usein, kun tammaa rauhoittelee matalalla äänellä ja kourallisella kauraa tai muuta herkkua. Silloin se usein unohtaa stressata, ja tuntuu olemaan valmiina vaikka hyppäämään kuuhun asti jos ratsastaja sitä pyytää. Darlan tuntevat ihmiset pitävät tammasta tosi paljon, vaikka joskus sen ylienergisyys ja hellyydenkipeys meinaavatkin käydä oikeaksi taakaksi. Määrätietoinen ratsastaja saa tammasta eniten irti, tärkeintä on pitää se tilanteen tasalla ja antaa sille koko ajan tekemistä. Silloin tämä meidän hötkylä yleensä pistää peliin kaikkensa, jotta sen suoritukset niin valmennuksissa kuin kisoissakin olisi mahdollisimman upeat.
Suku
i. Velvet Boy fwb,165cm,m,evm |
ii. Flashback fwb,165cm,m,evm |
iii. Flashlight fwb,168cm,m,evm |
iie. After Me fwb,165cm,rt,evm | ||
ie. Lady Jack fwb,169cm,rt,evm |
iei. Lumberjack fwb,173cm,rt,evm | |
iee. Ladybug fwb,158cm,tprt,evm | ||
e. Trinity fwb,163cm,rn,evm |
ei. Hunter fwb,165cm,km,evm |
eii. Hemming fwb,162cm,rt,evm |
eie. Melanie fwb,178cm,km,evm | ||
ee. Vernissa fwb,161cm,rn,evm |
eei. End Of fwb,161cm,m,evm | |
eee. Vanessa fwb,162cm,rn,evm |
Sukuselvitys
i.Velvet Boy on juuri sellainen komea musta tulisieluinen ori, jota kaikki tallin pienemmät ratsastajat ihailevat, ja jota vanhemmat ja viisaammat kunnioittavat ja hieman jopa pelkäävätkin. Velvetin luonne on tosiaan kuin tulta ja tappuraa, mutta pirun hyvä estehevonen se kyllä on (osaavan ratsastajan käsissä siis). Orilla olisi kapasiteettiä myös kenttäratsastusta ajatellen, mutta sen hermot ei kestä kouluratoja. Siksi orilla kilpaillaankin vain esteratsastuksessa. Velvet on kerännyt mainetta ja kunniaa reilun metrin radoilla, ja se periyttää hyvin vahvasti voimakasta luonnettaan. Kaikki viisi varsaa ovat kuitenkin Velvetiin verraten paljon selväpäisempiä vaikka niiltäkin sitä omaa tahtoa löytyy.
ii.Flashback on ruma musta ori. Ruman siitä tekee pikkuvikainen rakenne, näitä pikkuvikoja kun sillä tuntuu olevan joka puolella. Kokonaisuudessaan ori on siis varsin omituisen näköinen. Ulkonäöstään huolimatta se on oikea kenttäkonkari, ja onkin kilpaillut CIC3-tasolla hyvällä menestyksellä. Sijoituksia sillä on reilut kuusikymmentä kappaletta. Luonteeltaan Flashback on oikein nöyrä ja miellyttämisenhaluinen. Ori osaa ottaa asiat vastaan rauhassa, ja antaakin niiden mennä yleensä omalla painollaan. Flashbackilla on yhteensä kolme jälkeläistä.
ie.Lady Jack oli suuri ja komea raudikkotamma. Se on kisannut sekä kenttää että esteitä, mutta liian hermoilun takia tulokset ovat jääneet huononpuoleisiksi. Tamma olikin luonteeltaan varsin omapäinen ja itsekeskeinen prinsessaluonne, joka ei pelännyt osoittaa erinomaisuuttaan kaikille. Se olikin kova tekemään kaikkea kiellettyä ihan vain ärsyttääkseen ihmistä. Ladylla on vain yksi jälkeläinen, sillä jo se ensimmäinen koettiin virheeksi kasvattajan huomatessa tamman periyttävän liian voimakkaasti pahansisuista luonnettaan. Lady kuoli joulukuussa 2013 toistuvaan kaviokuumeeseen.
iii.Flashlight oli upea musta ori, joka kilpaili kouluratsastuksessa VaA-tasolla. Myös esteratsastusta orilla oli kokeiltu, mutta hyvästä hyppytyylistään huolimatta se ei menestynyt kisoissa. Ori kielsi melko useasti, ja näytti vähän pelkäävän korkeita esteitä. Flashlight oli muutenkin melko ujo ja pelokas ori, komeasta ulkokuorestaan huolimatta. Jälkeläisiä se ehti saada elämänsä aikana seitsemän kappaletta, kunnes kuoli vanhuuteen omaan pihattonsa.
iie.After Me oli raudikkotamma, joka oli rakenteensa puolesta jokseenkin epäsopusuhtainen. Luonteeltaan tamma oli todella kiltti ja ystävällinen, ja se kilpaili kenttää CIC4-tasolla. Taitoa tammalta ei puuttunut, ja niinpä se oli jalostuskäytössä pikkuvikaisesta rakenteestaan huolimatta. Harmiksi myös rakenne periytyi vahvasti varsoille hyvän luonteen ja kisakapasiteetin mukana. Jälkeläisiä After Me sai viisi kappaletta. Tamma lopetettiin eläinlääkärin toimesta sen sairastaessa vanhemmiten yhä pahenevaa puhkuria.
iei.Lumberjack oli suuri, metsurin ronskin olemuksen omaava rautias ori. Jo varsana ori oli suunnattoman suurikokoinen, ja leikkikin muiden varsojen kanssa melkoisen kovin ottein. Siitä orin nimi tuleekin: Lumberjack (metsuri). "Lumppari" oli oikein mukava ja hyväkäytöksinen ori, ja vaikka olemukseltaan se vaikuttikin yksinkertaiselta ja hieman kömpelöltäkin, oli se oikeastaan todella älykäs ja ketterä. Vaikeat kouluradat olivat Lumpparin intohimo, ja se väläyttelikin upeita, suuria liikkeitään jopa VaA-tasolla asti. Jälkeläisiä orilla on jopa kuusitoista kappaletta. Lumppari kuoli kesällä 2013 luonnollisen kuoleman kotilaitumellaan.
iee.Ladybug oli pieni tummanpunarautias tamma, joka oli luonteeltaan erittäin pippurinen. Osaavan ratsastajan käsissä tamma toimi tosi hyvin, ja se kilpailikin kenttää aina CIC4-tasolla saakka. Aloittelijan käsiin Ladybug ei todellakaan sopinut, se osasi olla todella häijy ja muuttua jopa hengenvaaralliseksi yrittäessään potkaista kaikkea liikkuvaa. Jälkeläisiä tammalla on neljä kappaletta, ja kolme niistä on onneksi perinyt luonteensa isänsä puolelta.
e.Trinity on suloinen ja ihanan leppoisa pikkutamma, joka on kisannut kenttää CIC4-tasolla hyvällä menestyksellä. Tamma on jo pienestä pitäen ollut erityisen rauhallinen ja tyynen viileä, ja periyttää varsoilleen hyvää luonnettaan. Trinity on syntynyt eräällä pikkutilalla Keski-Suomessa, jossa se on elellyt tähän päivään asti. Jälkeläisiä Trinityllä on neljä kappaletta. Harmiksi tamman viimeisin varsa kuoli synnytyksessä, ja tamma oli itsekin vähällä päästä hengestään. Sen jälkeen Trinityä ei ole uskallettu enää astuttaa. Niinpä se viettää leppoisia eläkepäiviään kotitilallaan muutaman muun puoliveritamman kanssa.
ei.Hunter oli hauskannäköinen kimo ori, joka ruunattiin sen ollessa viisivuotias. Ennen sitä se ehti saada kaksi jälkeläistä. Kapasiteettiä ruunalla olisi ollut kenttäratsastuksen saralla aina CIC2-tasolle saakka, mutta jostain syystä sillä ei vaan tullut startattua yhtäkään kisaa. Ruuna toimikin miltei koko ikänsä eräällä yksityisellä lähinnä puskailuratsuna. Hunter lopetettiin sen käydessä vanhemmiten yhä huonokuntoisemmaksi.
ee.Vernissa oli kiltti ruunikkotamma, joka luonteensa puolesta sopi myös aloittelijoiden käsiteltäväksi. Tamma kilpaili kenttää tasolla CIC3, ja menestyikin kohtalaisesti (34 sijoitusta joista 4 ykkössijaa). Vernissa asui eräällä pikkutilalla Keski-Suomessa lähes koko ikänsä. Viisitoistavuotiaana se myytiin viettämään eläkepäiviä huonojen keuhkojen takia. Tamma lopetettiin alkuvuonna 2012, elämänsä aikana se ehti saada kuusi jälkeläistä.
eii.Hemming oli pieni rautias ori, joka kilpaili sekä kenttää että esteitä. Pienen kokonsa ansiosta se oli nopea ja ketterä, ja pystyi oikomaan hyvinkin paljon mutkissa. Luonteeltaan ori oli oikein energinen ja kilpailuhenkinen. Se tuntuikin jaksavan helposti rankemmatkin maasto-osuudet. Jälkeläisiä Hemmingillä on kuusi kappaletta.
eie.Melanie oli kaunis kimo tamma, joka oli astetta liian korkea. Suuri koko ei sen menoa kuitenkaan haitannut, se oikeastaan vain sai tamman liikkeet näyttämään paljon upeammilta. Melanie oli siis kouluratsu, ja kilpaili VaativaA-tasolla hyvällä menestyksellä. Luonteeltaan se oli reipas ja miellyttämisenhaluinen. Melanie on jättänyt jälkeensä kokonaista yhdeksän varsaa.
eei.End Of oli komea musta, melko pienikokoinen ori, joka kilpaili kenttää melko surkeahkolla menestyksellä. Ori oli hyvin ketterä, mutta nopeutta siitä ei löytynyt juuri nimeksikään. Kouluosuudet orin kanssa sujuivat hyvin, mutta maasto-osuudessa se usein tuli viimeisimpien joukkoon hidastelun takia. Myös esteosuudessa virhepisteitä saattoi ropista roimastikin yliajan takia. Myöhemmällä iällä orilla startattiin muutama koulukisa, joista se saikin useita palkintosijoja. Jälkeläisiä sillä on neljä kappaletta.
eee.Vanessa oli kaunis ruunikkotamma, joka kilpaili jonkin aikaa kenttää CIC3-tasolla. Hyvän suvun takia tamma otettiin kuitenkin jalostuskäyttöön aikaisella iällä, ja sen kisaura jäikin melko suppeaksi. Vanessa kuoli varsoessaan kolmattatoista varsaansa, se oli saanut sisäisen verenvuodon jota ei ehditty korjata. Varsa kuitenkin selvisi, ja niinpä tamma jättikin siis maailmaan kokonaista kolmetoista varsaa.
Jälkeläiset
10.02.2014 fwb-t.Diamond Bar VAL (i.Yet Not Candyday) - KERJ-I
01.04.2014 fwb-t.Desert Hot Springs VAL (i.Camouflage)
14.05.2014 fwb-o.Valiant Coffee Rio (i.Yet Not Candyday)
30.08.2014 fwb-t.Valiant Honeyside (i.Olympic Freeway)
04.11.2014 fwb-t.My Sweet Lily VAL (i.Imperial)
01.07.2015 fwb-t.Valiant Darling (i.Twilight Sepulcher)
Kilpailut
Ominaisuuspisteet porrastetuissa
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 2208.58 p. Nopeus ja kestävyys: 1640.27 p. Kuuliaisuus ja luonne: 556.11 p. Tahti ja irtonaisuus: 91.74 p. Tarkkuus ja ketteryys: 0.00 p. KERJ tasolla 8/7 (3848.85 p.) |
25.01.2014 KERJ CIC4 Suprant 5/30
27.01.2014 KERJ CIC4 Suprant 5/30 30.01.2014 KERJ CIC4 Suprant 1/30 01.02.2014 KERJ CIC4 Solo 3/40 03.02.2014 KERJ CIC4 Solo 3/40 02.03.2014 KERJ CIC4 Solo 3/40 03.03.2014 KERJ CIC4 Jadessa Warmbloods 5/39 13.03.2014 KERJ CIC4 Solo 3/40 22.07.2014 ERJ 140cm Valiant Warmbloods 5/30
|
Valmennukset
Maastoestevalmennus, kirjoittanut omistaja
Syysaamu oli inhottavan viileä, joten ennen kuin ryhdyin valmentamaan Mariaa ja Darlaa maastoesteillä, käskin heidän lämmitellä ihan kunnolla. Darlalla on taipumus liikkua robottimaisen jäykästi vähän viileämmällä, jos sitä ei verryttele kunnolla ennen itse suoritusta. Ratsukko siis verrytteli meidän kentällä kunnon tovin ennen kuin lähdimme maastoon. Maneesin takaa lähti helppo maastoesterata, joka oli tarkoitus tulla ensimmäisenä. Ihan ensimmäinen este oli matala tukki, jonka yli Darla vain laukkasi. Samoin kävi kaikille muillekin ponikokoisille esteille, joten siirryimme vähän vaativampiin. Nyt ratsukon oli tultava sianselkä, joka ei vielä ollut ihan Darlan tasoinen, mutta kelpasi hyvin vielä näin alkuun. Nyt Darla saatiinkin jo hyppäämään, ja Mariakin näytti tyytyväiseltä kun ratsastus näytti lähtevän sujumaan. Muutamia kertoja ratsukko hyppi sianselän ja parin muun keskivaikean esteen yli, kunnes neuvoin heille radan Darlan omalta tasolta. Rata kiertäisi sänkipellon ympäri, ja siihen sisältyisi sekalainen rykmentti erinäisiä maastoesteitä. Darla näytti nyt hyvin innostuneelta, ja kehotinkin Marian olla hieman varuillaan. Osa esteistä oli lievässä ylämäessä, joten Darlan ei pitäisi päästä rynnimään niille. Rata lähti sujumaan hyvin, keskivaiheilla tuli pieniä ongelmia kun Darla hyppäsi huonosta lähestymisestä huolimatta ja osui esteeseen. Maria sai kuitenkin patistettua tamman jatkamaan eteenpäin, ja kokonaisuudessaan rata sujui hyvin. Onnistuneeseen suoritukseen oli hyvä lopettaa, joten käskin Mariaa tekemään pienen maastolenkin tamman kanssa loppuverryttelyksi.
Estevalmennus, kirjoittanut omistaja
Tänään valmensin Mariaa ja Darlaa, joiden oli tarkoitus harjoitella lähestymisiä. Darla kun on perinteisesti sellainen yli-intoinen höyryveturi, käskin Marian verrytellä se ihan kunnolla ennen varsinaista valmentautumista. Saapuessani maneesiin ratsukko olikin laukkailemassa pääty-ympyröillä. Maria taivutteli tammaa hieman, jolloin tämä näytti kulkevan koko ajan rennommin. Kasailin rauhassa esteet, ja kehotin ratsukkoa sitten kävelemään vähän aikaa pidemmällä ohjalla kun selittäisin heille päivän tehtävän. Marian oli ratsastettava uraa pitkin ja käännyttävä sitten lyhyeltä sivulta helpohkolle sarjalle. Olin laittanut apupuomit esteiden edelle, sillä Darlalla on ennenkin ollut vaikeuksia hahmottaa hyvä hyppypaikka. Marialle se oli melkoinen helpotus, sillä nyt Darla ei voinut puskea vain esteille, vaan sen oli oikeasti sovitettava askeleensa hyvin. Neuvoin Mariaa pidättämään tammaa, jottei se pääsisi kiihdyttämään liikaa. Darla ei kuitenkaan näyttänyt välittävän pidätteistä sen pahemmin, sillä se ryntäsi sarjalle kuin tuli hännän alla, kolhaisten ensin apupuomia ja pudottaen molemmat esteet. Kehotin ratsukkoa tulemaan vaikka ravissa, niin että Darla ei pääsisi rynnimään. Pari kertaa se vielä kehtasikin yrittää tempoa, mutta pian pidätteet alkoivat tehoamaan, ja Maria sai Darlan siististi esteiden yli. Sarjan jälkeen neuvoin vielä toisen samaisen tehtävän, joka oli nyt Darlan oman tason mukainen. Tamma näytti suorastaan innostuvan tästä, ja Marialla meinasikin olla taas vaikeuksia pidättä tätä. Tällä kertaa nainen kuitenkin jo hallitsi tilanteen täydellisesti, ja Darla saatiinkin menemään esteiden yli siistimmin kuin pitkään aikaan. Kun molemmat tehtävät oltiin saatu suoritettua kunnialla, päästin Marian aloittelemaan itsenäistä loppuverryttelyä sillä aikaa kun minä aloin purkaa esteitä.
Estevalmennus, kirjoittanut omistaja
Valmensin tänään Mariaa ja Darlaa, päivän aiheena oli rataesteiden kouliminen. Darla oli jo alusta asti hyvin virkeänä, jonka takia Maria olikin jo laittanut sille martingaalin. Alkuverryttelyksi otimme pääty-ympyröitä ravissa, jonka jälkeen otimme vielä muutamia taivutuksia. Darla alkoi kulkea mukavan pehmeästi, joten neuvoin teille ensimmäisen tehtävän. Ratsukon oli tultava kolmen esteen suora, alkuun niiden virkaa toimittivat vain matalat kavaljetit jotta saisimme sumplittua etäisyysasiat kuntoon. Darla syöksyi jo ensimmäiselle esteelle kuin raketti, mutta martingaali esti sitä nostamasta päätä liikaa. Onneksi tamma ei päässyt ryöstämään, vaan esteiden jälkeen ratsukko kiersi maneesin uraa pitkin ja tuli sarjan heti uudelleen, tällä kertaa jo paljon sujuvammin. Muutaman onnistuneen kerran jälkeen nostin esteiden korkeutta, ja pian ratsukko hyppäsikin jo sujuvasti 140cm korkean suoran. Tämän jälkeen neuvoin heille vielä helpohkon radan, johon sisältyi suoran lisäksi kaksi okseria ja yksi sianselkä. Korkeimmat esteet olivat 140cm korkeita, ja Darla hyppäsi nekin valtavalla ilmavaralla. Onnistuneen radan jälkeen käskin Darlalle taputukset ja antaa sen ravailla löysemmillä ohjilla muutaman kierroksen uraa pitkin.
Kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja
Tänään pistettiin Marikki Darlan selkään tekemään vähän kouluvääntöä. Ratsukko oli jo tekemässä itsenäistä alkuverryttelyä tullessani kentälle. Ulkona oli viileä, saattoi jopa hieman pakastaa. Tämä näkyi vaikuttavan Darlan liikkeisiin hieman. Se kulkikin vireänä kuin viulunkieli, hengitys lievästi höyryten samalla kun Marikki otti sillä muutaman laukkaympyrän. Kehotin siirtymään käyntiin ja tekemään pitkillä sivuilla kiemuraurat ja päädyissä voltit. Darla meni nätisti, vaikka yrittikin koko ajan lähteä alta. Marikki kiristi hieman ohjastuntumaa ja pidätteli tammaa melko ronskisti. Pian se rauhoittui, ja Marikkikin pystyi vähän hengähtämään tamman kulkiessa nätisti allaan yrittämättä ryöstää. Käskin nostaa harjoitusravin ja taivutella tammaa aina sisäkaarteissa. Siirtymisessä Darla syöksähti innoissaan eteenpäin, ja Marikin ilme kertoi askelten olevan tuskallisen pomputtavia. Darla ravasi kuin kameli, ja käskinkin Marikin näpäyttää sitä hieman raipalla jotta ravi hieman tasaantuisi. Nyt istuminenkin näytti olevan helpompaa ja ratsukko pääsi harjoittelemaan taivutuksia. Muutaman kerran jälkeen kehotin alkaa tulla kolmikaarista kiemurauraa ravissa jatkaen taivuttelua. Marikki sai Darlan menemään oikein nätisti, ja ratsastustiet näytivät oikeaoppisilta. Darla nosteli koko ajan päätään korkeuksiin, mutta kehottaessani ratsukon laukkaan se alkoi kulkea nätisti muodossa. Käskin tehdä omatoimisesti kaarevia uria ja taivutella tammaa sekä sisälle- että uloskinpäin. Kun tehtävä näytti sujuvan, annoin luvan alkaa loppuverryttelemään ravissa. Darla näytti entistä virkeämmältä, mutta Marikki oli selvästikin uupunut kaiken ylimääräisen pidättelyn ja säätämisen takia.
Päiväkirja
24.9.2014 Vähän kuulumisia
Tänään en ole tehnyt Darlan kanssa sitten yhtään mitään, tätä kirjoittaessani makoilenkin sängyssä flunssan kourissa. Sen sijaan että itse olisin vaivautunut panemaan tikkua ristiin koko päivänä, saivat työntekijät huolehtia koko tallista. Sen verran tietysti käväisin tallissa, että autoin parin orin kanssa ja puunasin muutamat varusteet. Iltapäivästä sain joitain paperihommia tehtyä, ja nyt kirjoittelen pitkästä aikaa ihan useamman hevosen päiväkirjaan. Darla on nyt toipunut viime varsomisesta aiheutuneesta uupumuksesta. Sillä on jo pikkuhiljaa aloitettu treenaaminen. Jos saadaan tarpeeksi tulosta lyhyessä ajassa, voisi Darla olla täydessä kisakunnossa jo ensi kuussa. Tänäänhän tämä matami vietti vapaapäivää, sitä ei selvästikään näyttänyt haittaavan joutua seisoskelemaan mutaisessa tarhassa, räntäsateessa, kylmän tuulen tuivertaessa vasten. Itse asiassa Darla näytti jopa tykkäävän tuosta koiranilmasta, niin tyytyväisen näköisenä se kieriskeli mudassa roiskien sitä myös tarhakaverinsa Roosan päälle. Voi tuota meidän Darlaa, ei se näköjään tajua että sen pitäisi olla hieno lady eikä mikään lihava, mudassa kieriskelevä syöttöporsas. Ja voi hoitaja-parkaa, joka joutui pesemään ja puunaamaan tamman läpikotaisin tietäen, että sama toistuisi huomennakin. Ja loimitushan ei ollut auttanut, Darla kun oli taas saanut kiskottua loimen yltään tarhaillessaan. Tänään oli totisesti sellainen päivä, että ehkä oli parempi että makoilin vain sängyssä yrittäen hätistää flunssaa tiehensä. Ainakin sain hyvän syyn välttää joutumasta harjaamaan tuota kuraista pikku porsasta joka myös Darlana tunnetaan...
30.8.2014 Kuinka kummassa voikin käydä näin
Meidänhän ei ollut tarkoitus alunperin pitää Darlan syysvarsaa, ja se ajateltiinkin pistää myyntiin heti vieroitusiän koitettua. Se oli melkoinen shokki meille kaikille, kun kuulimme ettei tilausvarsan hankkija ottaisikaan sitä. Kaikki varausmaksut oli jo hoidettu, joten se oli meidän mielestämme suorastaan päätön juttu. Meille siitä ei ollut kuitenkaan haittaa, sillä ajattelimme varsan kuitenkin menevän kaupaksi. Tänä päivänä tein kuitenkin selvän päätöksen varsan tulevaisuudesta. Darla oli muuttanut vähän aikaa sitten varsomiskarsinaan, ja siellä se tänäänkin käyskenteli rauhallisesti nauttien saamastaan huomiosta ja huolenpidosta. Iltapäivällä se kuitenkin rupesi makuulle, ja tiesimme synnytyksen olevan käsillä. Darlalla oli aiemmin ollut pienoisia ongelmia synnytyksessä, mutta emme aikonet mennä häiritsemään sitä ennen kuin olisi pakko. Synnytys sujuikin melko hyvin, Darla vain vaikutti hieman väsyneeltä sen jälkeen. Kun sitten tulimme katsomaan tammaa ja varsaa, sydämemme olivat sulaa näystä: se oli voikko! Kaunis kellertävänvaalea tammavarsa makasi pahnoilla silmiään räpytellen ja ynisi hiljaa. Emme kehdanneet mennä karsinaan häiriköimään kumpaakaan, eläinlääkärimme sai tehdä sen tarkistamalla molempien voinnin. Vaikka Darla vaikuttikin erityisväsyneeltä, eläinlääkäri sanoi sen kyllä toipuvan pian. Synnytys vain oli vienyt sen voimat. Kaunis pikkuvarsa nousi jaloilleen vielä ennen iltaa. Yönkähmässä tallilta lähtiessäni kävin vielä kurkkaamassa tamman ja varsan vointia. Darla näytti nyt jo paljon virkeämmältä, ja se työnsikin päänsä kaltereiden välissä olevasta aukosta rapsutuksia kerjäten. Pikkuinen tammavarsa makasi karsinan alusilla sikeästi torkkuen. Eihän nyt tuollaista söpöläistä olisi raaskinut myydä. Niin minä sitten tein päätökseni, ja tämä pikkuotus saikin jäädä meille Luovinjoen kartanolle kasvamaan ja opettelemaan kenttähevosen uraa.
4.8.2014 Astutus
Vasta vähän aikaa sitten pääsin sanomasta, ettei Darlaa todellakaan astuteta enää tänä vuonna, kun meille tuli puhelu toiselta puolen Suomea. Sieltä kyseltiin tilausvarsaa, ja kun meillä ei vaan ollut muita heidän ehtoihinsa sopivia tammoja, oli Darla astutettava. Oriksi meille soittanut henkilö oli valinnut meidän komean, voikon kenttäorimme Olympic Freewayn. Kenttätammojen vajeesta johtuen päätimme siis astuttaa Darlan. No, Darlalla oli juuri kiima tuloillaan, joten ajankohta vaikutti lupaavalta. Muutamia päiviä odoteltuamme aika vaikutti tulleen, joten päästimme hevoset yhteen. Aluksi Darla ei meinannut hyväksyä oria, vaan inisi ja näykki tätä pelokkaana. Pian tamma kuitenkin rauhoittui, ja ori pääsi astumaan sen normaalisti. Meidän onneksemme jo ensimmäinen kerta näytti onnistuvan, ja nyt pääsemmekin katsomaan kuinka tämä meidän matami kasvattaa jo laidunlomasta lihonutta vatsaansa entisestään. Henkilökunnan kanssa vitsailimmekin, että tamma olisi pyöreä kuin jalkapallo raskauden lopulla, ja ettei tämä mahtuisi edes karsinastaan ulos. Noh, pelkkää huumoriahan se oli. Oikealla liikutuksella ja ruokavaliolla saamme Darlan toivottavasti pysymään kuosissa. Varsomisen jälkeen pitääkin sitten ottaa ihan kunnon treenikausi ennen seuraavaa kisarypästä.
29.7.2014 Varsa masussa?
Darla on käyskennellyt koko kesän laitumella kasvattaen vatsaansa. Ennen niin solakasta neitokaisesta on tullut kahdessa kuukaudessa oikein muhkea matami, joka joutuu kyllä tehotreeniin heti loman päätteeksi. Ja ehei - eihän meidän Darlalla nyt mitään varsaa ole tulossa, suunnitelmissa oli hankkia sellainen vasta loppusyksystä jos silloinkaan. Ellei tilausvarsakyselyjä tule, ei Darla tule saamaan varsaa ennen kuin on taas suorittanut yhden kisaryppään kunnialla. Varsaluulot tulivat siitä, kun meidän kesälomalla ollut tallityöntekijämme Maria palattuaan katseli tammalaitumelle ja tokaisi Darlankin taas pian pukkaavan uutta tulokasta. Olihan se huvittavaa, en kuvitellut tämän ruohontuputtajan nyt sentään niin lihavalta näyttävän. Noh, pääasia että Darla on luonnostaan niin vilkasliikkeinen duracellpupu, että laihdutuskuuri tuskin uuvuttaa sitä. Tamman olisi ollut muutenkin syytä hankkia lisää lihaskuntoa, jotta tulevissa kisoissa sijoituttaisiin entistä paremmin. Näin sivuilmaisuna, Darlalla aloitetaan heti laidunloman loputtua porrastetuissa kisaaminen, vaikka tamma yhä kisaakin myös ihan tavallisissa. Pitäähän sitä jäädä jotain periytettävää jälkeläisilleen.
14.5.2014 Kuka sanoi että kaksi varsaa samasta yhdistelmästä olisi typerää?
Tänään Darla vihdoin varsoi suloisen, tumman orivarsan meidän Yet Not Candydaysta. Tamma oltiin siirretty varsomiskarsinaan jo hyvissä ajoin siltä varalta, että se varsoisi taas etuajassa. Tällä kertaa raskaus meni kuitenkin muutamalla päivällä yliajalle, ja varsan suhteen ehdittiin jo siinä välissä huolestuakin. Tänään kun Darla sitten varsoi, näytti kaikki menevän hyvin. Eläinlääkäriäkään ei tarvittu kun vaan tarkistamaan, että tamma ja varsa ovat molemmat terveitä. Nyt kun Darlan raskaus meni putkeen, eikä mitään ongelmia tullut pientä yliaikaa lukuunottamatta, ajateltiin tamma astuttaa ehkä kesän lopussa uudelleen. Tällä välillä se saa levätä sekä käydä satunnaisissa kisoissa kasvattamassa palkintokaappinsa sisältöä. Varsasta vielä sen verran, että se on kuin ilmetty emänsä vaikka ori onkin. Todella virkeä tapaus, joka sai nimekseen Valiant Coffee Rio. Kotoisasti Riioksi nimetty varsa jää meille kotiin asumaan, tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluukin paljon kisausta, onhan se kahden minun silmäteräni upea yhdistelmä.
6.4.2014 Kuulumisia
Viimeisimmän varsomisen jälkeen Darla on viettänyt minilomaa. Nyt tammalla on kuitenkin osallistuttu taas kisoihin, ja tarkoituksena olisi kisaamisen lomassa valmentautua ihan kunnolla. Kun tamma saisi kerättyä tarpeeksi sijoituksia, voisi sen kanssa alkaa suunnittelemaan uusia astutuksia, jotta saataisiin sille tarpeeksi jälkeläisnäyttöä laatiksia ajatellen. Jep, Darla on ensimmäinen tammamme, jonka kanssa olen ihan vakavissani harkinnut laatuarvosteluihin tähtäämistä. Darla kun on ehdoton suosikkini meidän tuontisukuisista tammoista, ja tahtoisin sen saavuttavan sen arvolle sopivan nimikkeen. Jos kenttäratsastuksen laatuarvostelussa onnistaa, voisimme sen jälkeen harkita muidenkin lajien tilaisuuksia. Darla kun on sellainen moniosaaja, että sen kanssa tuskin tulisi mitään ongelmia asian suhteen. Nyt kuitenkin panostamme tamman kanssa vain kenttäratsastukseen, muita juttuja ehtii suunnitella sitten myöhemminkin.
1.4.2014 Aprillipäivän yllätys
Olihan se aika yllättävää herätä aamulla soittoon, että Darla olisi aloittanut varsomisen. Ajattelin sen olevan pelkkää typerää pilaa, ei tamma voisi taas varsoa etuajassa. Pakko se oli kuitenkin mennä tarkistamaan, kun oli ihan varta vasten herätetty. Talliin saapuessa tajusin ettei kyse ollutkaan pilasta. Harjoittelijamme Liisa oli soittanut jo eläinlääkärin avuksi, ja niin Darla sitten aprillipäivänä varsoi mitä suloisimman pikku otuksen. Varsa on ihan isänsä näköinen, vaikka väri sillä onkin selvästi emältään. Pikkuinen näytti olevan tamma, ja Kalifornia-teemamme mukaan se sai nimekseen Desert Hot Springs. Kutsumanimeltään tämä söpö pikkuinen on Tessa. Pikkuvarsa on ollut heti aamusta asti hyvin virkeä, selvästikin äitiinsä tullut elohiiri. Eläinlääkärin mukaan varsa on hyvin terve ja kehittynyt, vaikka syntyikin hieman etuajassa. Hän käski kuitenkin tarkkailla asiaa tulevaisuudessa, jos Darla varsoo vielä uudelleen ennen aikojaan. Se voisi joka tapauksessa vaikuttaa varsan kehitykseen vaikka se ei vielä päällepäin näkyisi. Toivomme kuitenkin, että Tessasta tulisi oikein hieno hevonen, onhan se nyt minun uusin silmäteräni.
26.1.2014 Vapaapäivä
Darlalla oli tänään vapaapäivä. Eilisissä kisoissa sijoituttiin tamman kanssa viidensiksi, mikä oli suhteellisen hyvä sija siihen nähden ettei tämä hötkeltäjä ollut pysyä nahoissaan kouluosuuden aikana. Darla viskelikin koko ajan päätään, ja oli valmistautumassa laukkaamaan hetkenä minä hyvänsä. Onneksi se kuitenkin malttoi mielensä, eikä ryöstäytynyt niin kuin ehdin jo pahoin pelätä. Maasto-osuus meni loistavasti, Darla suoritti esteet leikiten. Myös rataesteet sujuivat hienosti, vaikka tamma ottikin yhden kaarteen liian jyrkästi ja oli vähällä pudottaa. Selvittiin kuitenkin ilman virhepisteitä. Tänään tamma vietti rokulipäivää, ja seisoskelikin tarhassa nauttien siitä vähäisestä auringonvalosta mikä sitä kohden ehti paistaa kunnes alkoi taas hämärtää. Darla olisi tarkoitus astuttaa piakkoin, mikäli sopiva sulhanen vain löytyy. En oikeastaan malta odottaa, millainen veijari tämän tarmonpesän ensimmäisestä kotiinjäävästä varsasta mahtaisikaan tulla.
5.1.2014 Pientä harjoittelua
Päivällä kun hain Darlaa tarhasta, oli se jotenkin onnistunut saamaan loimen pois päältään. Loimi siis lojui maassa, kun tamma pomppi ja hörisi sen ympärillä odottaen tuloani. Kun avasin tarhan portin, syöksyi tamma miltei syliini innostuksissaan. Kävin hakemassa loimen, jonka jälkeen otin Darlan kiinni ja lähdin taluttamaan sitä sisälle. Tie oli inhottavan liukas, ja erityisen inhottavaa kulkeminen oli, kun talutuksessa kulki yli-innokas hevonen pomppien ja riehuen kuin mikäkin varsa. Höristen ja pöristen se yritti lähteä ravaamaan, ja oli jo vähällä etten kaatunut kun tamma kiskoi riimusta. Ehjin nahoin sain sen kuitenkin vietyä talliin. Kun Darla huomasi minun kantavan harjapakkia, työnsi se uteliaana päänsä karsinan oven yli. Innokkaana se nuuski pakkia sillä aikaa kun harjasin sitä. Kavioita tamma ei meinannut millään alkaa nostamaan, kun kaviokoukku vaikutti niin kiinnostavalta että sitäkin oli nuuskittava oma aikansa. Kun olin saanut Darlan harjattua, oli varustamisen vuoro. Se sujui kumman helposti, kun varustamisen sijaan tamma keskittyi tarkkailemaan tallikäytävän menoa. Kun varusteet oli kunnossa, talutin Darlan ulkokentälle. Ulkona oli pikkupakkanen ja ilma oli aavistuksen kirpeä. Darla vaikutti tänään erityisen aktiiviselta, joten jo pienen verryttelyn jälkeen aloitin kunnon treenin. Kentän kunnon takia tänään ei voinut harjoitella mitään vaikeaa rataa, joten tyydyimme vain sovittamaan askelia pikkuesteillä. Alkuun Darla kulki nätisti, mutta tajuttuaan tehtävän olevan varsin tylsä, alkoi se testailla ratsastajaansa. Muutaman pikkupukin jälkeen tamma rauhoittui hieman, mutta aloitti pian steppailun. Päätin lopettaa siihen ja mennä maastoon päästelemään vähän höyryjä. Darla näytti nauttivan siitä, ja maaston jälkeen kokeilimme vielä muutaman kerran askelten sovitusta. Nyt tehtävä sujui hyvin, joten kiitin tammaa ja annoin sille pidempää ohjaa. Kun vein tamman karsinaan, vaikutti se hieman uniselta. Kun olin riisunut sen, vein sille pari leivänkänttyä. Ruokaa nähdessään tamma kuitenkin piristyi ja rouskuttelikin käntyt innoissaan.